



Yritys
Jaana Hiltula ja Jouko Lassinniemi perustivat Sj Sähkö & Sisustus Ky:n vuonna 2007. Tätä ennen yritys ehti toimia toiminimellä toistakymmentä vuotta.
Lassinniemi on tehnyt sähköasennuksia jo yli kymmenen vuoden ajan. Hänellä on sl 2 -sähköasennuslupa. Niin isot kuin pienetkin sähköasennustyöt vaativat ammattitaitoisen asentajan. Sähköasennukset maatiloille, huviloille, asuntoihin ja teollisuudelle kauttamme. Sähkön hinnan noustessa on ilmalämpöpumppujen suosio noussut tasaisesti ja sitä kautta on tullut myös tarve asentajille, Jouko asentaakin tilaajalle pumpun paikoilleen käyttövalmiiksi.
Jaanan valmistuessa Käsityömatkailu-tekstiiliartesaaniksi, ala vei mennessään. Käsissäni muotoutuvat uniikeiksi teoksiksi niin kankaasta, villasta kuin lasistakin tehdy tuotteet. PellaVilla-verhot, huovutetut Revontuli-kaulukset, huopataulut ja puu-ryijyt sekä kierrätyslasista sulatetut lasityöt saavat aiheensa, mistäpä muualta kuin pohjoisen luonnosta.
Unohduksissa olleet ryijyt tekevät uutta tulemistaan pienten asuntojen seinätekstiileinä. Ryijyihin yhdistän puuta, mielellään vanhaa ja ajan patinoimaa. Ensin saattaa löytyä puu jonka ympärille ryijyosan muoto ja värit syntyvät.
Teollisempaa tuotantoani ovat Nelivo-valaisimet ja läppärilaukut jotka saavat yllensä tehdasvalmisteiset kankaat. Samoin värikkäät ipod- ja kännykkäkotelot valmistuvat välitöinä kaikki erilaisina niin väreiltään kuin malliltaankin.
UUTTA!
V. 2009 alussa uusi tuotemerkki käyttöön. Tekstiilit ja lasityöt kulkevat immui-nimellä. Nimi on muunnos lapsena saadusta lempinimestä.